Blogi: Voiko toimistolle pakottaminen olla samaan aikaan hyvä ja huono asia?

Blogi: Voiko toimistolle pakottaminen olla samaan aikaan hyvä ja huono asia?

Etätyö ei näytä tällä hetkellä olevan työnantajien suosiossa. Olemme saaneet YTN-liittoihin lukuisia yhteydenottoja liittyen joustavien etätyökäytäntöjen poistumiseen. Teema on ollut esillä jo useamman vuoden, mutta se nousi uudelleen OP:n linjamuutoksen myötä. Moni muu pankki on tehnyt vastaavan linjauksen jo aiemmin. Virta vie nyt voimalla takaisin kohti toimistotyöskentelyä.

On päivänselvää, että toimistolle paluu ei maistu kaikille. Jos elämä on rakennettu satojen kilometrien päähän työpaikasta, voi paluu olla mahdotonta tai ainakin vaatia investointeja ja kompromisseja. Joissain elämäntilanteissa ei ole yhtä helppoa joustaa työn takia kuin toisissa. Pienempipalkkainen työ lähellä kotia tai etänä voi olla tällaisessa tilanteessa houkuttelevampi vaihtoehto kuin kakkosasunnon hankkiminen, saati muutto. Toivottavasti työmarkkinat piristyvät ja vaihtoehtoja löytyy.

Vaikka asuisikin työpaikan lähellä, voi teams-palavereilla pakattu toimistopäivä tuntua kiusaamiselta. Organisaatiot jakaantuvat monen paikkakunnan ja monen maan välillä, eikä palavereita usein ole edes mahdollista järjestää läsnäkokouksina. Joskus läsnätyö voi suorastaan haitata työskentelyä, mutta työt on kaikesta huolimatta saatava jotenkin tehtyä. Toimistolla ei välttämättä ole tilaa, koska tiloja on vähennetty rankasti. Omaa työpistettä ei välttämättä löydy edes samasta rakennuksesta läheisempien kollegoiden kanssa. Matkoihin käytetty aika tuntuu hukkaan heitetyltä ja aamulla ajetaan kilpaa jäljellä oleville parkkipaikoille.

Toisaalta ihmiset haluavat nimenomaan hybridityötä. Tämä nousi selvästi esiin esimerkiksi Suomen Ekonomien työhyvinvointikyselyssä. Livenä kohtaamiset ovat erilaisia eivätkä rajoitu pikaisiin höpinöihin ennen palaverin alkua. Lounaalla tulee juteltua työasioista ja opimme huomaamattamme uutta. Kahvikoneella voi ohimennen sopia asiasta, jonka järjestäminen olisi etänä vaatinut vartin teamsin buukkaamisen.

Työnantajilta tarvitaan myös investointeja. Tiloja on hankittava lisää ja ajatuksella. Toimintatapojen muodostuminen uudelleen vie sekin aikaa. Muutoksissa on aina kärsijänsä. Osa kärsi pandemian aikaisesta etätyöhän siirtymisestä. Toiset kärsivät toimistolle palaamisesta tavalla tai toisella. Harmillista näissä pakotetuissa paluissa toimistolle on se, että yksilöllisiä tilanteita on hankala ottaa huomioon. Kaikki ymmärtävät, että osan kohdalla olisi järkevää tehdä poikkeus. Kuitenkin koko idea kärsii, jos poikkeuksia tehdään liikaa. Aluksi linja lienee siis tiukempi kuin esimerkiksi vuoden kuluttua.

Jos toimistolle paluu haittaa työskentelyä, kannattaa asiasta reklamoida työpaikalla laajalla rintamalla. Ole yhteydessä omiin henkilöstöedustajiisi ja yritysyhdistykseen.