Skip to content

Elisan henkilöstö synkeillä mielin

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

Elisassa väki vähenee. Satakunta henkilöä ulkoistetaan intialaiselle Tata Consultancy Servicelle ja amerikkalaiselle Amdocsille. Heistä runsas kolmannes on ylempiä toimihenkilöitä. Ulkoistettu henkilöstö työskentelee jatkossakin Suomessa. Heille on sovittu 12 kuukauden suoja-aika. 

Elisan ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Matti Ollila suhtautuu kuitenkin varauksella siihen, että kaikkien työsuhde jatkuisi tuon ajan päätyttyä pitkään ja Suomessa. 

Ulkoistusten ohella 69 henkilöä siirtyy Elisan kattavan uudelleensijoittamis- ja tukiprosessin piiriin. Lisäksi yhteensä noin kolmekymmentä henkilöä lähtee Elisasta omaehtoisten irtisanoutumisten tai eläkeratkaisujen kautta. 

– Elisan uudelleensijoitusprosessi on tähän asti toiminut kohtuullisen hyvin, Ollila sanoo. 

– Vähennysmääristä emme saavuttaneet yhteistä näkemystä. Pahaltahan nämä vähennykset tuntuvat, Ollila jatkaa.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu