Skip to content

Energia-alan ylemmille uusi työehtosopimus

Ylemmät toimihenkilöt YTN ja Energiateollisuus ry ovat hyväksyneet viime viikolla sovitun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi. Uusi työehtosopimus on voimassa 28.2.2022 saakka.

Tänä vuonna palkkoja korotetaan 1. toukokuuta 1,3 prosentin yleiskorotuksella. Ensi vuonna palkkoja korotetaan 1. toukokuuta 1,4 prosentin yleiskorotuksella. Lisäksi palkkoja korotetaan yrityskohtaisella 0,6 prosentin erällä sekä korotetaan vuorolisiä ja luottamusmieskorvauksia.

Niin sanottujen kiky-tuntien tilalle tuli kalenterivuodessa enintään 16 lisätuntia, jotka käytetään työn suorittamisen kannalta tarpeellisiin koulutus- tai kehittämistilaisuuksiin. Niiden ajalta maksetaan peruspalkan mukainen korvaus.

Tilaisuudet voidaan järjestää siten, että työpäivä pitenee tilaisuuden keston verran tai kokonaisena päivänä. Koulutusta tai kehittämistilaisuutta ei voi järjestää arkipyhänä tai sunnuntaina.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu