Skip to content

Finanssialan työantajien työsulkuilmoitus vaarantaa raamisopimuksen

-Finanssialan
Keskusliiton  työsulkuilmoitus uhkaa
vakavasti koko raamisopimuksen toteutumista, toteaa Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n
puheenjohtaja Heikki Kauppi. 

Rahoitusalan työnantajia
edustava FK antoi työsulkuilmotuksen 10.11. Sulku alkaisi 25.11. klo 6:00 ja
sen piirissä olisivat ilmotuksen mukaan “9.11.2011 Pron, YTN:n ja Nousun
jäseninä olleet toimihenkilöt”. Kaupin mukaan työsulkuilmoitus on laiton ja
sotii räikeästi perustuslaissa taattua järjestäytymisvapautta vastaan.  -Suomessa ei työn tekemistä voi estää sillä perusteella,
että kuuluu  ammattiliittoon. Liittoon
kuulumista ei tarvitse työnantajalle edes ilmoittaa, joten työsulun
toimeenpaneminen ilmoitetulla tavalla on lisäksi täysin mielivaltaista ja jopa
mahdotonta, Kauppi sanoo.

-Tietyt työnantajaliitot
ovat nyt ottaneet tehtäväkseen keikuttaa kansakunnan talousvenettä. Olisi nyt
äärimmäisen tärkeää, että Elinkeinoelämän Keskusliitto tekisi jotain
allekirjoittamansa raamisopimuksen puolustamiseksi. Vetoan myös maan
hallitukseen , jotta se tekisi kaikkensa sopimuksen toteuttamisen puolesta,
Kauppi sanoo.

Lisätietoja:

Heikki Kauppi 040 504 1585

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu