Skip to content

FinUnionsin jäsenjärjestöjen pj:t: Sosiaalisten oikeuksien paketti on tervetullut suunnanmuutos komissiolta

FinUnionsin jäsenjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja YTN:n puheenjohtajat suhtautuvat komission taannoin antamaan EU:n sosiaalisten oikeuksien pakettiin positiivisesti. Suunnanmuutos komissiolta on tervetullut ja tärkeä.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan Euroopan on opittava virheistään ja toimittava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi.

“Varsinkin eri nopeuksia etenevässä EU:ssa on tärkeää seurata, voimistuuko sosiaalinen kehitys kaikkialla vai kasvaako kuilu eri maiden ja maaryhmien välillä. Tällä tiellä on edettävä johdonmukaisesti: talouslamaa on torjuttu kovilla lääkkeillä, nyt kansalaiset tarvitsevat sosiaalista oikeudenmukaisuutta”, Palola toteaa. 

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mielestä Suomessakin on syytä aktiivisesti ja tavoitteellisesti ryhtyä keskustelemaan sosiaalisen Euroopan rakentamisesta ja sisällöstä.

“Komissio on jo liikkeellä  konkreettisin aloittein,  ja suomalaiset palkansaajat odottavat kehittyvää sosiaalista suojelua, joka parantaa esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittamista”, Eloranta jatkaa.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi pitää hyvänä asiana, että Euroopan unioni on pitkän tauon jälkeen käynyt käsiksi myös työelämän kehittämiseen.

“Yksi Euroopan Unionin perusvapauksista on ihmisten vapaa liikkuvuus. Työhön liittyvän sosiaaliturvan siirrettävyys on välttämätön edellytys tämän vapauden toteutumiselle”, Kauppi toteaa.

Myös sosiaaliturvan ulottaminen epätyypillisiin työsuhteisiin ja itsensä työllistäjiin on Kaupin mielestä tärkeää, jotta uusien työnteon muotojen yleistyminen ei samalla murentaisi työntekijöiden taloudellista turvallisuutta.

Junckerin komissio julkisti Euroopan sosiaalista ulottuvuutta koskevia ja työelämän parantamiseen pyrkiviä aloitteita huhtikuun lopulla.

Yli vuosikymmenen kestänyt hiljaiselo sosiaalisen Euroopan kehittämisessä katkesi näin toimenpidepakettiin, joka sisältää myös konkreettisia, lainsäädäntöön tähtääviä toimia.

Paketissa komissio ehdottaa muun muassa lakisääteistä perhevapaamallia ja aloittaa työmarkkinajärjestöjen kuulemisen epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien sosiaaliturvan parantamiseksi.

Ehdotusten sisällöstä tarkemmin FinUnionsin aiemmassa jutussa:
Euroopan sosiaaliset oikeudet: komission 26.4. ehdottaman paketin sisältö

FinUnions on suomalaisten palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n ja STTK:n sekä akavalaisen neuvottelujärjestön, Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n yhteinen edustusto Brysselissä. Sen tehtävänä on huolehtia palkansaajien edunvalvonnasta Brysselissä sekä välittää Suomeen tietoa EU-päätöksenteosta työelämään liittyvissä asioissa. FinUnions edustaa noin 1,7 miljoonaa suomalaisten ammattiliittojen jäsentä.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu