Skip to content

Henkilöstöä vähennetään rajusti kehitysyhteistyöjärjestöissä

Monet järjestöt ovat aloittaneet henkilöstön vähentämiseen
tähtäävät yhteistoimintaneuvottelut (yt-neuvottelut). Kyse on ahdingosta, joka
on seurausta rajusta määräahojen leikkauksesta.

Maan hallitus on linjannut, että ensi vuodesta lähtien
järjestöjen kehitysapuun kohdennettuja määrärahoja leikataan yli 40
prosentilla. Myös kehitysavun painopiste muuttuu ja julkista rahoitusta
siirretään yksityisten yritysten kehitysmaahankkeisiin. Määrärahaleikkaus
toteutetaan erittäin nopealla aikataululla, ilman siirtymäaikoja tai
porrastuksia. Kehitysyhteistyöjärjestöt ovat nyt joutuneet miettimään, miten
toiminnot sopeutetaan uusiin raameihin.

Toimintojen alasajo ja henkilöstön vähentäminen aiheuttavat
merkittäviä toimenpiteitä niin ulkomailla kuin kotimaassa. Monet jo aloitetut
hankkeet joudutaan keskeyttämään. Heikoimmassa ja köyhimmässä asemassa olevat
kärsivät ja arviot lopullisista kerrannaisvaikutuksista koskee satojatuhansia
ihmisiä per järjestö.

Tämän lisäksi toimintoja sopeutetaan henkilöstökulujen
vähentämisellä eli irtisanomisilla. Suomessa lukuisat järjestöt ovat jo
aloittaneet yt-neuvottelut ja jatkoa seuraa. Satoja ihmisiä jää työttömäksi.

Kyse on arvovalinnoista!

Kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteinen vetoomus:
pelastetaankehitysyhteistyo.fi

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu