Skip to content

ICT-alan ylemmille toimihenkilöille uusi työehtosopimus

Julkaistu

Kategoriat

Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ovat päässeet 13.6.2010 sopimukseen ICT-alan ylempien toimihenkilöiden uudesta työehtosopimuksesta. YTN:n hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen 24.6.2010.

Uusi työehtosopimus on voimassa 1.7.2010 – 30.9.2013. YTN:n pääneuvottelija Tage Lindberg toteaa lopputuloksen olevan kohtuullinen: “Neuvottelutulos oli hyväksyttävissä, vaikka monet tavoitteet jäivätkin odottamaan tulevia neuvottelukierroksia.”

Palkkaratkaisultaan sopimus on yksi korkeimmista YTN:n sopimista. Ensimmäisen sopimusvuoden korotukset ovat yhteensä 1,3 %. Seuraavien vuosien korotuksista neuvotellaan aina toukokuun loppuun mennessä ja mikäli sopuun ei päästä, on sopimus irtisanottavissa päättymään ko. vuoden syyskuun lopussa. “Tämä toimintamalli noudattaa monien muidenkin alojen käyttämää periaatetta. Palkoista ei haluta sopia useiksi vuosiksi eteenpäin, kun taloudellinen tilanne voi heitellä vielä voimakkaastikin ja se on otettava huomioon aina uusista korotuksista sovittaessa”, Lindberg kertoo. ICT-alan keskeiset yritykset ovat tahkonneet hyvää tulosta viime vuodet ja tilanteen pysyessä samanlaisena on ensi vuoden palkkaneuvotteluissa jälleen selkeä mahdollisuus vaatia hyvätasoisia yleiskorotuksia.

YTN:n ICT-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen piirissä on n. 3000 palkansaajaa. Alalla toimivista ylemmistä toimihenkilöistä reilut 80 % työskentelee TeliaSonerassa, Elisassa, DNA:ssa ja TDC:llä.

Lisätietoja: pääneuvottelija Tage Lindberg, puh. 040 513 3969, tage.lindberg(a)ytn.fi.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu