Skip to content

Keskolla mittavat muutosneuvottelut, irtisanominen uhkaa yli sataa asiantuntijaa

Huipputulosta tahkoava Kesko Oyj on käynnistänyt lähikuukausina useita muutosneuvotteluita, joiden piirissä on yhteensä noin 800 ylempää toimihenkilöä. Irtisanominen uhkaa noin 133 asiantuntijaa. Viimeisimmistä neuvotteluista ilmoitettiin heti tammikuun alussa. Vähennystarvetta yhtiö perustelee tuotannollisilla syillä. Keskon ylemmät toimihenkilöt ovat pettyneitä yhtiön linjaan.

– On täysin käsittämätöntä, että ennätystuloksen tehnyt yhtiö henkilöstön palkitsemisen sijaan suunnittelee irtisanovansa tuloksentekijöitään, sanoo YTN:n kaupan alan sopimusalavastaava Joonas Kopra. – Keskolla on toimintansa keskiössä näkyvästi vastuullisuus, mutta se ei näköjään ulotu ylempien toimihenkilöiden henkilöstöryhmään, Kopra jatkaa.

Kaupan ala on jo vuosia elänyt murroskautta, jota pandemia osaltaa vauhditti. Poikkeuksellinen aika jatkuu kaikilla toimialoilla edelleenkin, mutta kaikkien ennusteiden mukaan pitkää taantumaa ei ole näköpiirissä.

– Kysymyksiä herättää myös neuvottelujen ajankohta, onko vielä tarpeen painaa paniikkinappulaa, kysyy Kopra. – Yhtiön taloudellista tilannetta seuratessa painetta henkilöstövähennyksiin ei ole vaan nyt olisi aika huolehtia osaamisen kehittämisestä, jolla parhaiten vastataan tulevaisuuden muutoksiin, Kopra muistuttaa.

 

 

Joonas Kopra
kaupan alan sopimusvastaava
joonas.kopra@ytn.fi

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu