Skip to content

Kymmenesosa työpaikoista katosi teknologiateollisuudessa

Julkaistu

Kategoriat

Kymmenesosa työpaikoista katosi teknologiateollisuudessa

Teknologiateollisuuden tilauskannat Suomessa ovat supistuneet edelleen, vaikka pahimmasta aallonpohjasta ollaan jo nousemassa.

Alan työnantajajärjestö ennustaa kuitenkin väen vähentämisen jatkuvan edelleen.

Viime vuonna alalta katosi kymmenesosa työpaikoista eli 24 000. Joulukuun lopussa teknologiateollisuus työllisti 255 000. Heistä runsas viidennes eli yli 55 000 oli lomautusjärjestelyjen piirissä.

Loka-joulukuussa uusien tilausten määrä nousi 6 prosenttia vuoden 2008 loka-joulukuuhun verrattuna ja 5 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Kasvusta huolimatta ne olivat silti vielä 40 prosenttia alemmalla tasolla kuin ennen kriisin alkua syksyllä 2008.

Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna noin 30 prosenttia. Liikevaihto putosi edellisvuoden 78 miljardista eurosta 55 miljardiin euroon.

Teknologiateollisuuden viime vuoden viimeisen neljänneksen tilannekatsaus julkistettiin tiistaina 2.2.

Teknologiateollisuus varoittaa, että Suomen toimintaympäristön kilpailukykyisyyden parantaminen on otettava kuolemanvakavasti. Nyt menetettävät työpaikat uhkaavat hävitä Suomesta pysyvästi.

Ratkaisuksi Teknolgiateollisuus esittää yritysverotuksen kehittämistä kasvua tukevaksi, t&k-kannustimien lisäämistä ja koulutukseen satsaamista. Lisäksi Teknologiateollisuus perää kohtuuhintaisen sähkön saatavuuden on varmistamista.

Teknologiateollisuuden mielestä työmarkkinaratkaisuilla ei saa nostaa suomalaista kustannustasoa.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu