Skip to content

Microsoftin on järjestettävä irtisanottaville kunnolliset muutosturvaohjelmat

– Stephen Elopin kuuluisassa öljylauttapuheessa julkistama yhden kortin strategia on tullut tiensä päähän. Nyt on toteutumassa se pahin skenaario, jota osattiin pelätä, kun Nokian puhelinliiketoiminta keskittyi Microsoftin käyttöjärjestelmään, toteaa Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi.

Microsoftin puhelinstrategia epäonnistui, mutta henkilöstöä ei voi siitä syyttää.

– Henkilöstö on tehnyt parhaansa, mutta se ei nyt riittänyt. Microsoftin onkin panostettava kunnollisen muutosturvaohjelman avulla irtisanottavien tulevaisuuteen. Vain niin Microsoft voi osoittaa arvostavana nykyistä ja jäljelle jäävää henkilöstöään.

– ICT-alan osaamisella on edelleen kysyntää maailmanlaajuisesti. Globaalina toimijana Microsoftilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että Suomeen saadaan liiketoimintaa, joka voi ottaa Microsoftin osaajia palvelukseensa. Se olisi paras kiitos ja tuki työnsä menettäville, Kauppi sanoo.

Kauppi antaa Microsoftille tunnustusta siitä, että se on aiempien irtisanomisten yhteydessä huolehtinut hyvin henkilöstön uudelleen työllistymistä tukevista toimista.

Myös rakennemuutostukea EU:n globalisaatiorahastosta on YTN:n mielestä syytä hakea Microsoftilta irtisanottavien tueksi.

Lisätiedot: YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi 040 504 1585

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu