Skip to content

NSN:n irtisanomiset isku Suomen insinööreille

Nokia Siemens Networks ilmoitti tänään rajuista toimista: yritys aikoo uudistaa organisaatiotaan ja vähentää maailmanlaajuisesti 17 000 työntekijäänsä. Lähes neljäsosa joutuu lähtemään ensi vuoden loppuun mennessä.

NSN:n eurooppalaisen yritysneuvoston EWC:n puheenjohtaja ja Tampereen yksikön luottamusmies Jari Nummikoski toteaa, että uutiset ovat odotetunlaisesti pahoja.

– Lohdullista kuitenkin on, että NSN aikoo jatkossakin olla Euroopassa merkittävä työnantaja, Nummikoski sanoo.

Yhtiö ei kertonut maakohtaisista vähennystarpeista. Jos vähennykset kohdistuvat tasaisesti eri puolille, Suomessa se tietäisi noin 1 600 työpaikan menetystä.

NSN työllistää Suomessa noin 7 000 ihmistä. Heistä suurin osa on insinöörejä ja diplomi-insinöörejä. NSN:n pääkonttori on Espoossa.

Ylemmät toimihenkilöt YTN pitää tässä surkeudessa myönteisenä sitä, että NSN aikoo järjestää uudelleenkoulutusta ja työllistymisohjelmia.

Myös Jari Nummikoski odottaa NSN:n jatkavan jo tutuksi käynyttä hyvää linjaansa ja tarjoaa eropaketteja vapaaehtoisille lähtijöille.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi arvelee, että vaikka ICT-osaajien työllisyystilanne on Suomessa nyt hyvä, NSN:ltä lähtemään joutuvien määrä saattaa ylittää kysynnän.

– Maailmanlaajuisesti ja Euroopassa alan osaajista on edelleen pulaa. Nyt pitäisi kiireesti käynnistää toimia, joilla alan globaaleille toimijoille markkinoidaan Suomea osaavana ja innovatiivisena tutkimus- ja tuotekehitystoimintojen sijaintipaikkana, sanoo Heikki Kauppi.

NSN:llä on Suomessa työntekijöitä pääkaupunkiseudulla noin 3 500, Oulussa noin 2 500 ja Tampereella noin 1 000. Yhtiön henkilöstömäärä maailmanlaajuisesti oli marraskuun alussa noin 74 000.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu