Skip to content

NSN:n yt-neuvottelut päättyivät 30 työpaikan vähennykseen Suomessa

Julkaistu

Kategoriat

Nokia Siemens Networksin myynnin ja asiakaspalvelun yt-neuvottelut päättyivät tänään keskiviikkona 30 työpaikan vähennykseen Suomessa. Alun perin yhtiö ilmoitti pyrkivänsä noin 40 työpaikan karsimiseen.

Suomen lisäksi Pohjoismaiden ja Baltian yksiköistä vähennetään yhteensä 90 työpaikkaa.

NSN:n Suomen myynnin ylempien luottamusmies Markku Karhula kertoo, että lähes kaikki 30 ovat ylempiä toimihenkilöitä NSN:n Espoon toimipaikasta. Myös Tampereelta vähennetään jokunen työpaikka.

– Työnantaja tarjoaa irtisanomispaketteja, joissa maksetaan 3-15 kuukauden palkka palvelusvuosien määrästä riippuen. Myönteinen asia on, että työnantaja antaa kolmen viikon harkinta-ajan valita eropaketin tai irtisanomisen välillä, Karhula kertoo.

YTN-liittojen jäsenten kannattaakin olla yhteydessä oman liittonsa lakimiehiin selvittääkseen, kumpi vaihtoehto on omassa tapauksessa parempi.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu