Osa palkansaajista uhkaa jäädä jälleen ilman palkankorotuksia
Julkaistu
Kategoriat
Lokakuun lopussa solmitun keskitetyn ratkaisun ulkopuolelle uhkaa jäädä merkittävä määrä työelämän osaajia, toistamiseen. Kansantalouden pelastamiseksi ja vakauden saavuttamiseksi neuvoteltu sopimus eriarvoistaa henkilöstöryhmiä kaupan alalla.
– Olemme esittäneet Kaupan Liitolle palkkapöytäkirjan laatimista alan ylemmille toimihenkilöille, sanoo varapuheenjohtaja Mika Varjonen Ylemmät Toimihenkilöt YTN:stä – Tämä kuitenkaan ei kelvannut työnantajalle, joka toiminnallaan viestittää, ettei sillä ole minkäänlaista halua huolehtia keskeisen henkilöstöryhmänsä ansiokehityksestä, Varjonen huomauttaa.
Jo vuonna 2011 solmitun raamisopimuksen ulkopuolelle jäi yhteensä noin 70 000 ylempää toimihenkilöä yksityisellä sektorilla, koska heillä ei eri aloilla ollut omaa työehtosopimusta. Tuolloinkaan osalla työnantajista ei ollut halukkuutta ulottaa raamisopimuksessa sovittuja ehtoja ja yleiskorotuksia kaikille henkilöstöryhmille.
– Palkansaajilta on peräänkuulutettu talkoohenkeä Suomen pelastamiseksi. Voisi ironisesti todeta, että iso osa kaupan alalla työskentelevistä asiantuntijoista todella tekeekin näin, kun edessä on jälleen kolme “nollakorotusvuotta”, toteaa varapuheenjohtaja Lotta Savinko.
Kaupan alan ylemmillä toimihenkilöillä ei ole omaa työehtosopimusta, joka turvaisi työehtojen tai palkkojen kehittymistä, vaikka ylemmät toimihenkilöt ovat alalla tunnustetusti oma henkilöstöryhmänsä. Kun sitovaa kirjausta palkankorotuksista ei ole, voivat työnantajat toimia hyvinkin omavaltaisilla ja vaihtelevilla tavoilla alan sisällä.
– On vaikea nähdä, miksi jäsenkuntamme kannattaisi jatkossa tällä mallilla toteutettuja ratkaisuja, kun iso osa jää toistamiseen ilman sopimuksen mukaisia korotuksia, Varjonen sanoo.
Lisätietoja:
Mika Varjonen, varapuheenjohtaja, p. 040 001 6900
Lotta Savinko, varapuheenjohtaja, p. 040 504 4356