Skip to content

Porokari: Ahneudella ei ole mitään rajaa

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtajan Pertti Porokarin mielestä Metson tämänpäiväinen ilmoitus 630 paperiliiketoiminnan henkilön yt-neuvotteluista on räikeä esimerkki pörssiyhtiöiden etiikasta, moraalista ja pitkäjänteisen johtamisosaamisen puutteesta.

– Ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa, kun kyseessä on osakkeenomistajien etu. Ensin yhtiö ilmoittaa vuoden 2011 tuloksesta maksettavasta ylimääräisestä osingosta ja sen jälkeen laittaa satoja tuloksen takana olevia työntekijöitä pihalle. Aivan käsittämätöntä, hän moittii.

Metson yt-neuvottelut koskevat 630 henkilöä, joista 480 on tarkoitus irtisanoa. 150 työntekijän vähennys on tarkoitus toteuttaa tuotannon ulkoistamisilla. Suurimmat vähennykset koskevat Jyväskylää (275) ja Järvenpäätä (110). Irtisanomisilla on vaikutusta myös alihankintaketjun toimintaan.

Porokari muistuttaa, että Metso on tällä hetkellä erittäin kannattava yritys. Vuonna 2010 yhtiön tulos oli 548 miljoonaa euroa voitollinen. Yhtiön omien pörssitiedotteiden mukaan yrityksen kannattavuus on viime vuonna edelleen parantanut kaikilla liiketoiminta-alueilla. Osakkeenomistajille onkin luvassa ylimääräinen 50 sentin osinko jo aiemmin päätetyn 1,70 euron osakekohtaisen osingon päälle.

– Metso on korkeaa teknologiaa vaativalla paperikonepuolella johtava yritys ja ala on yrityksen ydinosaamista. Massa- ja paperiteknologian tuotannossa yrityksen markkinaosuus on edelleen vahvistunut. Vaikka uusien paperikoneiden kysyntä on heikentynyt, näin radikaalit vähennykset tuntuvat vahvasti ylimitoitetuilta, Porokari toteaa.

Metso on muiden globaalien yritysten tapaan siirtänyt tuotantoaan Suomen ulkopuolelle, mikä on pudottanut suomalaisia alihankkijoita ulos toimitusketjusta. Porokarin mielestä valittu linja voi osoittautua vääräksi.

– Tästä on saatu jo varoittavia esimerkkejä it-alalta. Teknologiateollisuus on hakenut ohjelmointityön tekijöitä halvan työvoiman maista, mutta halpa onkin käynyt kalliiksi, kun mukaan on laskettu virheiden ja alhaisemman tuottavuuden aiheuttamat lisäkustannukset. Koskahan Suomessa toimivat yritykset oppivat, että suomalainen insinööri ja muu tekniikan ammattilainen on kilpailukykyinen, hän ihmettelee.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu