Skip to content

Porokari: Nokian työntekijöille rakennettava kunnon muutosturvaohjelma

Julkaistu

Kategoriat

YTN:n varapuheenjohtaja Pertti Porokarin mielestä Nokian työntekijöille olisi ryhdyttävä valmistelemaan hyvissä ajoin erityistä muutosturvaohjelmaa. Ohjelma pitäisi sisällään ainakin henkilöstön uudelleen sijoittamiseen, muuntokoulutukseen sekä yrittäjyyteen liittyviä toimenpiteitä.

Porokarin mukaan Nokia pystyisi kyllä hyödyntämään täysimääräisesti nykyisen huippuosaavan insinöörikaartinsa ja tämä onkin ensisijainen vaatimus.

– Vaikka meillä ei vielä olekaan täsmällistä tietoa Nokian uuden strategian henkilöstövaikutuksista, muutosturvaohjelmaa on syytä ryhtyä valmistelemaan pikaisesti eri tahojen yhteistyönä. Tällöin mukaan tarvittaisiin Nokian johdon ja palkansaajajärjestöjen lisäksi myös työ- ja elinkeinoministeriö sekä ne rakennemuutoskunnat, joita asia koskee, Porokari sanoo.
– Hanke näyttää olevan mittaluokaltaan sellainen, että siihen lienee mahdollista saada myös EU:n globalisaatiorahaston tukea, hän jatkaa.

YTN:llä on Nokian palveluksessa noin 10 000 jäsentä. Se on Nokiassa ylivoimaisesti suurin ammattijärjestö.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu