Skip to content

Pöyry vähentää jopa 500

Julkaistu

Kategoriat

Pöyry
vähentää Suomesta noin 400 työntekijäänsä lokakuussa aloitettujen
yt-neuvottelujen tuloksena. Irtisanottavista noin 270 on nyt
aktiivisesti töissä ja 130 parhaillaan lomautettuna. Toimet henkilöstön
vähentämiseksi aloitetaan heti.

Pöyryn tiedotteen mukaan lisäksi
on tulossa eläkejärjestelyjä, mahdollisia uudelleensijoittumisia sekä
lomautuksia. Suomen toimintojen vähennystarpeeksi arvioidaan yhteensä
450-500 henkilöä.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kaupin mukaan Pöyryn yrityskuva on saanut vakavan kolauksen.


Näin mittavat irtisanomiset osoittavat strategian epäonnistumista. On
yksinkertaisesti toimittu liian lyhyellä tähtäimellä, Kauppi toteaa.

Pitkän
tulosta tuottaneen kauden jälkeen yrityksen tuloksentekijät joutuvat
nyt maksumiehiksi: he saavat lähteä heti kun suhdanteet ovat kääntyneet.

– Kuka enää uskoo, että Pöyrylle kannattaa mennä töihin.

Kauppi
paheksuu myös sitä, että vakavarainen Pöyry ei ole nähtävästi
tarjoamassa irtisanotuilleen eropaketteja kuten esimerkiksi Nokiassa ja
Nokia Siemens Networksissa on tehty.

– Pöyryllä olisi kaikki
mahdollisuudet kohdella irtisanottuja hyvin. Suunnittelijat ovat
venyneet, kun yrityksessä on eletty kiireisiä aikoja. Sitä venymistä ja
inhimillistä kohtelua sopisi nyt odottaa myös työnantajalta vähintään
eropakettien muodossa, Kauppi sanoo.

YTN järjestää vuoden
vaihteen jälkeen Pöyryn irtisanotuille tai irtisanomisuhan alla
oleville tilaisuuden. Siitä kerrotaan tarkemmin myöhemmin YTN:n
suunnittelualan verkkosivuilla. Jos olet irtisanottujen joukossa,
seuraa alan tiedotteita tällä verkkosivulla.

Kulukuuria jatketaan

Henkilöstökustannusten lisäksi Pöyry aikoo hakea säätöjä myös toimitiloista ja muista kiinteistä kuluista.

Erityisesti teollisten asiakkaiden suuria projekteja palveleva toteutussuunnittelu keskitetään Kouvolaan.

Suomen toimistoverkosto toimii jatkossa alueellisena palveluverkostona.
Aluekeskukset
Vantaalla, Tampereella, Turussa, Oulussa, Kuopiossa ja Lappeenrannassa
tarjoavat monipuolisesti palveluja Pöyryn toimialoilla, tiedotteessa
luvataan. Niitä tukevat paikallistoimistot, jotka keskittyvät
paikallista läsnäoloa vaativiin toimeksiantoihin.

Suomi säilyy yhtenä Pöyryn ydinmarkkinoista. Suomessa Pöyryllä on jatkossa noin 2 000 työntekijää.

Suomen säästötoimien odotetaan parantavan liikevoittoa noin 15 miljoonaa euroa vuodessa.

Pääosa vaikutuksesta alkaa heti vuoden 2011 alusta ja loput
vähittäin sen jälkeen. Vuoden 2010 viimeisen vuosineljänneksen
tulokseen kirjattavat uudelleenjärjestelykulut ovat 7,5 miljoonaa euroa.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu