Skip to content

Santen lopettaa tuotannon ja irtisanoo 220 Tampereella

Silmälääkkeitä valmistava Santen päätti tänään keskiviikkona
yt-neuvottelut Tampereella. 109 työntekijää, 71 toimihenkilöä ja 41
ylempää irtisanotaan vuosien 2013-2016 kuluessa. Työpaikat häviävät
tuotannosta, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnasta sekä
laadunvalvonnasta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Pro Uutiset.

Vientiyrityksen tärkeimpiä tuotteita ovat glaukooman ja silmän
etuosan sairauksien lääkkeet. Pro Uutisten lähteen mukaan Santenilla olisi
Tampereella valtavat mahdollisuudet silmätutkimukselle ja
tuotekehitykselle, koska kaupungissa toimii yliopistollisen
keskussairaalan lisäksi yliopisto ja teknillinen yliopisto.

Santen irtisanoo kuitenkin ensimmäisenä tutkimuksesta ja tuotekehityksestä, tänä vuonna työn menettää 25 henkilöä.

Yritys ei ole kertonut, mihin tuotanto Suomesta siirtyy. Henkilöstö on pettynyt ja järkyttynyt. Santenin Suomen tuotannosta noin 85 prosenttia menee vientiin.

Alkuvuoden 2013 yt-neuvottelut koskivat 280 työpaikkaa Tampereella.
Tällä hetkellä Santen työllistää Tampereella 360 henkilöä ja yhteensä
Suomessa yli 400 henkilöä.

Neuvottelujen ulkopuolelle jäivät myynti ja markkinointi, talous-,
henkilöstö- ja tietohallinto sekä rekisteröinti, kliininen tutkimus,
lääketieteellinen osasto ja sennatehdas.

Yt-neuvottelut käytiin taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä.
Tilinpäätöslukujen mukaan yrityksen talous kuitenkin on tasaisella
pohjalla. Kahden viime tilikauden tulos on ollut noin 6,5 miljoonaa
euroa. Vuonna 2012 Asiakastieto myönsi Santenille Suomen vahvimmat
-tunnustuksen taloudellisesta vakaudesta viitenä vuonna peräkkäin.

Santen-konsernin emoyhtiö on japanilainen Santen Pharmaceutical Co.,
Ltd, joka työllistää Euroopassa 560 henkilöä. Yrityksen liikevaihto on
noin 100 miljoonaa euroa.

Suomeen on keskitetty tutkimus ja tuotekehitys, tuotanto, laatu,
myynti ja markkinointi sekä talous ja hallinto. Saksassa kehitetään
liiketoimintaa ja suunnitellaan tuotteita ja markkinointia

http://yle.fi/uutiset/santen_aloittaa_yt-neuvottelut_tampereella/6460611

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu