Skip to content

Sopimalla eteenpäin – tavoitteena työehtosopimus metsäalalle

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

YTN Metsäteollisuuden Sopimalla eteenpäin -kampanja jatkuu.
Tavoitteena on käynnistää uudelleen työehtosopimusneuvottelut
Metsäteollisuus ry:n kanssa ja saada metsäteollisuuden ylemmille
toimihenkilöille työehtosopimus.

Keskusjärjestöjen on määrä
sopia kesäkuuhun 2015 mennessä, jatketaanko työllisyys- ja
kasvusopimusta kolmannella vuodella. Sitä ennen olisi syytä saada
metsäteollisuuden ylempien toimihenkilöiden sopimustilanne muiden
vientialojen tasolle.

YTN:n sopimustavoitteet jätettiin
Metsäteollisuus ry:lle keväällä 2014. Ne vastaavat vientialoilla
työskentelevien ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksissa sovittuja
asioita, mallia on otettu erityisesti kemian alasta:

Tutustu kampanjavideoihin ja -sivuihin

Työ
valuu vapaa-ajalle, stressi jäytää takaraivossa ja yhteiset pelisäännöt
puuttuvat työpaikoilta. Voisiko asiat tehdä toisella tavalla? Katso
Sopimalla eteenpäin -kampanjavideot
ja ota epäkohdat puheeksi myös
työpaikallasi.

Tutustu myös kampanjasivuihin. Siellä kerrotaan
muun muassa työaikapankin eduista ja miksi työehtosopimus on pelkkää
lakia parempi.

Yrityskierros alkaa maaliskuussa

YTN:n
tämän kevään yrityskierros alkaa maaliskuussa. Kenttäkierroksen
tilaisuuksissa YTN:n asiantuntijat kertovat, miksi työehtosopimus on
parempi kuin pelkkä työsopimuslaki, mikä on työaikapankki ja miten
ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukset toimivat muilla
vientialoilla.

Kenttäkierroksen aikataulu julkaistaan
maaliskuussa YTN metsäalan kotisivuilla ja Facebook-sivuilla.
Tilaisuuksista lähetetään myös kutsu paikkakunnan metsäalan ylemmille
toimihenkilöille.

Allekirjoittamalla adressin annat tukesi

Allekirjoittamalla
Sopimalla eteenpäin -adressin
metsäalalla toimivat ylemmät
toimihenkilöt voivat antaa tukensa YTN:n sopimustavoitteille ja
neuvottelijoille.

Adressin tuella voimme konkreettisesti osoittaa
Metsäteollisuus ry:lle, että alalla työskentelevät ylemmät toimihenkilöt
haluavat työehtosopimuksen turvaamat reilut pelisäännöt.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu