Skip to content

Stockmann rikkoo jälleen yt-lakia

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

Stockmann Oyj ilmoitti eilen 8.3. henkilöstötilaisuudessa uusivansa organisaatiotaan, koska alkuvuoden myyntitulokset eivät ole olleet tyydyttäviä. Yhtiö ilmoitti yksipuolisesti uudistavansa Herkku-liiketoiminnan organisaatiota, jonka myötä muun muassa henkilöstön toimenkuvat muuttuvat. Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n mielestä prosessi on jälleen kerran yt-lain vastainen.

– Jäseniltämme saamiemme yhteydenottojen perusteella päätökset organisaatiouudistuksesta on tehty johtoryhmässä kuulematta henkilöstöä, vaikka yt-laki sitä edellyttää, sanoo YTN:n kaupan alasta vastaava Ville-Veikko Rantamaula. – Stockmannin olisi pitänyt käydä henkilöstönsä kanssa asiasta yt-lain mukaiset neuvottelut ja nyt toteutus rikkoo räikeästi lakia, Rantamaula jatkaa.

YTN ja yrityksen ylemmät toimihenkilöt ovat jo vuosia peräänkuuluttaneet luottamuksen lisäämistä avoimen keskustelun avulla. Viime vuonna tilanne parani pitkien neuvottelujen jälkeen, kun Stockmann ja yrityksen ylemmät toimihenkilöt solmivat yhteisen luottamusmiessopimuksen.

– Sopimuksen solmimisen myötä uskottiin, että yrityksen asiantuntijoitakin kuullaan muutostilanteessa, mutta nyt mennään taas takapakkia, Rantamaula toteaa. – Stockmannilla ei näköjään ole opittu aiemmista virheistä ja olemme äärimmäisen pettyneitä yhtiön menettelyyn, huomauttaa Rantamaula.

Nykyisen yt-lain rikkomus on sanktioitu sakoilla. YTN:n mielestä seuraamusmenettelyä tulee uudistaa, sillä tämän hetkinen sanktiointi ei ole riittävä. Edelleenkään yt-lain potentiaalia ei tunnisteta: Stockmannin tilanteessa sitä olisi voinut hyödyntää yhteisenä työkaluna, mutta tämä unohtui johdolta täysin. YTN harkitsee tekevänsä asiasta valvontailmoituksen yt-asiamiehelle.

– Jäsenemme pitävät muutosta sinällään hyvänä, mutta menettely on totaalisen vääränlainen ja lain vastainen. Tämä on malliesimerkki siitä, miten paikallista sopimista ei voi hoitaa, sanoo Rantamaula. – Yritämme yhdessä sopien hoitaa asioita, mutta jälleen kerran Stockmann tekee siitä hankalaa ja horjuttaa luottamusta, Rantamaula summaa.

Lisätietoja:
Ville-Veikko Rantamaula, kaupan alan vastaava
p. 040 832 6682040 832 6682

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu