Skip to content

Taustaryhmätyö käynnistyi jälleen

Julkaistu

Kategoriat

Tietotekniikan palvelualan taustaryhmä aloitti uuden
kaksivuotiskautensa järjestäytymiskokouksessaan 12.2. Taustaryhmä on asiantuntijaryhmä,
joka seuraa alan taloudellista ja edunvalvonnallista tilannetta, valmistelee sopimustavoitteita ja evästää neuvottelijoita,
kehittää alan järjestäytymistä sekä suunnittelee ja toteuttaa tiedotusta ja
koulutusta. Puheenjohtajana jatkaa Kim Englund (F-Secure), joka on johtanut
puhetta ryhmässä jo kaksi edellistäkin kautta. Varapuheenjohtajaksi valittiin
Mikael Montonen Affectolta.

Englund on tyytyväinen menneeseen vuoteen, mutta laakereille
ei voi jäädä lepäämään, vaikka työehtosopimus onkin kiinni ainakin syksyyn
2015. ”Työehtosopimusneuvottelut saatiin viime syksynä hyvin maaliin, joten nyt
voidaan siirtää paukkuja neuvottelutoiminnasta aivan perusasioihin. Tänä vuonna
kiinnitämme erityisesti huomiota järjestäytymättömien tavoittamiseen, jotta alan
kehno järjestäytymisaste saataisiin paremmalle tolalle. Lisäksi tulemme
kehittämään alakohtaista viestintää jäsenille sekä henkilöstöedustajille.”

Taustaryhmässä on 14 jäsentä, jotka toimivat
henkilöstöedustajana omalla työpaikallaan. He tulevat erikokoisista yrityksistä
ympäri Suomen. Luottamushenkilöiden lisäksi taustaryhmässä toimii eri
YTN-liittojen toimihenkilöitä huolehtimassa alan käytännön toiminnasta, kuten
neuvottelutoiminnasta, koulutusten järjestämisestä, luottamusmiesneuvonnasta ja
viestinnästä. Taustaryhmän jäsenet ja yhteystiedot löytyvät täältä.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu