Skip to content

Teknon neuvotteluissa edessä tiukka jakso

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

Neuvottelut teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta kiihtyvät ensi viikon alussa. Tänään torstaina koolla olleet suuret neuvottelukunnat sopivat alkuviikon kolmelle päivälle joukon neuvotteluja, joiden aikana on määrä neuvotella muun muassa palkantarkistuksista.

Työllisyys- ja kasvusopimuksesta käynnistyneet ala- ja liittokohtaiset neuvottelut nytkähtivät myöhään keskiviikkoiltana harppauksen eteenpäin, kun Pro ja Metalli saavuttivat Teknologiateollisuuden kanssa neuvottelutuloksen omista työehtosopimuksistaan. Sopu ei yllättänyt neuvottelujohtaja Ismo Kokkoa.

– Sopimisjärjestys ei ole yllätys, noudattaa vain viime kierroksilta tuttua kaavaa. Teknologiateollisuus haluaa alta pois työrauhan kannalta olennaisemman, meitä isomman joukon sopimukset. Meidän kannalta olennaista on, että omat neuvottelut etenevät odotetusti, hän sanoo.

Kokon mukaan auki on edelleen useita, varsin haastavia tekstikysymyksiä muun muassa työajasta ja tasa-arvosta sekä henkilöedustuksesta. Maanantaina neuvotellaan ensimmäisen kerran myös rahasta eli palkantarkistuksista.

– Oman haasteensa neuvotteluille tuo se, että meillä on teknologiateollisuuden kanssa auki kolme sopimusalaa. Siitä lähdetään, että kaikki kolme alaa ovat neuvoteltu valmiiksi ennen kuin mistään tuloksista voidaan puhua, Kokko toteaa.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu