Skip to content

Teknon tes-neuvottelut jatkuvat jähmeästi

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

Neuvottelujohtaja Ismo Kokon mukaan neuvottelut ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta ovat edenneet verkkaisesti. Perjantain aamupäivän neuvotteluissa pöydällä oli muun muassa luottamusmiehen asemaan ja työaikaan liittyvät asiat.

– Luottamusmiehen asemaan ja oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä ei edetty. Työaikaan liittyvistä asioista esillä olivat työaikapankki ja etätyö, mutta kaikki jäi auki.

– Tarkoitus on käydä syyskuun loppuun saakka neuvotteluja tiiviillä tahdilla pienryhmissä. Seuraava suuren neuvotteluryhmän kokoontuminen on ensimmäinen päivä lokakuuta, Kokko sanoo.

Hän korostaa, että neuvotteluissa ei ole toistaiseksi puhuttu rahasta lainkaan.

¬ YTN:n hallitus on lähtenyt siitä, että keskusjärjestösopimuksessa mainittu 20 euron korotus tulee yleiskorotuksena kaikille. Siitä ei tingitä, Kokko sanoo.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu