Skip to content

UPM:n yt-neuvottelujen ajoitus huono

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari pitää UPM:n tänään ilmoittamia vähennyksiä huonosti harkittuina. Yrityksen tulos on parantunut huomattavasti edellisvuodesta, ja lisää voittoja haetaan uusilla irtisanomisilla.

– UPM:n tulos on yli kolminkertaistunut. Uudet yt-neuvottelut ovat erittäin ikävä signaali niin neuvottelupöytään kuin henkilöstöllekin. Tämä osoittaa yhtiön pohjatonta ahneutta, Porokari sanoo.

UPM:n nyt käynnistämät yt-neuvottelut ovat jo neljännet tänä vuonna. Irtisanomisuhan alle joutuu nyt 128 yhtiön globaaleissa toiminnoissa, metsäosastolla ja puunhankinnassa työskentelevää ylempää toimihenkilöä.

– Yhtiön ilmoittamat vähennysluvut ovat häkellyttävän suuria. Ja leikkaukset kohdistuvat jälleen yhtiön osaajiin, metsäteollisuusalasta vastaava asiamies Saku Laapio YTN:stä sanoo.

– Irtisanomisuhan alle joutuville on annettava maksimaalinen tuki uuden työpaikan löytämiseksi, hän vaatii.

Laapio muistuttaa, ettei osaavaa henkilöstöä voi kannustaa pelkojohtamisella. Sillä ei myöskään houkutella alalle uusia nuoria tekijöitä.

– Yt-raipalla ei rakenneta UPM:n mainostamaa metsäteollisuuden kestävää tulevaisuutta. Sen sijaan työllisyys- ja kasvusopimus antaisi eväitä rakentavaan työelämän kehittämiseen. Metsäteollisuudessa toimivat ylemmät toimihenkilöt tarvitsevat nykyaikaisten työaikajärjestelyjen avulla toteutettavaa työhyvinvoinnin lisäämistä.

 
Lisätietoja
 
Pertti Porokari, YTN:n puheenjohtaja, puh 040 583 3476
Saku Laapio, YTN Metsäteollisuuden pääneuvottelija ja vastaava asiamies, puh. 0400 497 282, s-posti saku.laaoio@tek.fi
 
 

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu