Skip to content

Vakuutusalan lakonuhka

Julkaistu

Kategoriat

Vakuutusväen Liitto VvL on antanut lakkovaroituksen vakuutusalalle. Kuluvan viikon aikana valtakunnansovittelijan johdolla on käyty sovittelua ja 14.12. jätettiin sovintoesitys. Työriidan osapuolten on vastattava siihen pe 15.12. klo 13.00 mennessä, minkä jälkeen selviää työtaistelujen toteutuminen.

Mikäli sovintoesitystä ei hyväksytä, toteutuvat työnseisaukset 18.-19.12. ja 28.-29.12. Lakon ulkopuolelle on rajattu osa-aikaeläkkeellä olevat henkilöt sekä henkilöt, jotka ovat jäämässä eläkkeelle viimeistään 1.2.2018.

YTN:llä ei ole omaa työehtosopimusta vakuutusalalla.

Miten toimin mahdollisen lakon aikana?

Mikäli YTN-liittojen jäsenet osallistuvat muiden osapuolien työtaistelutoimiin, maksetaan heille lakkoavustukset samoin periaattein kuin muiden liittojen jäsenille maksetaan. Ylemmän toimihenkilön tehtävissä toimivat työntekijät pidättäytyvät omissa työtehtävissään.

Jos työnseisaukset alkavat maanantaina 18.12., lähetämme alalla työskenteleville YTN-liittojen jäsenille uuden viestin, jossa kerromme käytännön ohjeet mahdollisten lakkoavustusten hakemiseksi. Julkaisemme mahdollisen lakon alettua verkkosivuillamme linkin, jonka kautta voi hakea lakkoavustusta.

Mistä lisätietoja?

YTN:n päivystyspuhelin vastaa kysymyksiisi arkisin klo 9-15 numerossa 040 – 352 3671 tai voit lähettää kysymyksesi myös sähköpostitse osoitteeseen finanssi@ytn.fi. 

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu