Skip to content

Yhdenvertaisuutta kaikkien kesken

Juttu on julkaistu alun perin Insinööri-lehdessä 19.3.2021.

Tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä lähes tuhat ylempää toimihenkilöä osallistui webinaariin, jossa keskusteltiin tasa-arvon onnistumisista ja kehittämisen paikoista.

Suomalaiset naiset ovat olleet edelläkävijöitä yhteiskunnallisessa osallistumisessa jo viime vuosisadan alkupuolelta. Työelämässä tasa-arvo ei ole edennyt yhtä sujuvasti, vaikka naiset ovat osallistuneet työhön miesten rinnalla jo pitkään.

– Naiset kokevat esimerkiksi työhönottosyrjintää, sanoi toinen keskustelijoista, presidentti Tarja Halonen.

Osa työnantajista epäröi, kuinka naiset pärjäävät töissä, jos heillä on esimerkiksi perhe ja pieniä lapsia. Vaikka suoraan ei enää kysyttäisi perhesuunnittelusta, voidaan arvioida, ettei nainen pysty antamaan riittävää työpanosta esimerkiksi asiantuntijatyössä.

Halonen painottaa, että myös perhepiirissä on parannettava tasa-arvoa, jotta kumpikin vanhempi voi osallistua haluamallaan tavalla työelämään.

Perjantain 19.3. YTN:n summitin aamupäivän aiheena webinaarissa oli tasa-arvo työelämässä.

Ennakkoluulojen sijaan erilaisuutta

Nokialla on viimeisen parin vuoden aikana parannettu työntekijöiden välistä monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Yrityksessä katsottiin, että parantaminen on nimenomaan liiketoiminnan etu, mikä auttaa muun muassa tuloksen teossa ja asiakaspalvelussa.

– Korostamme toisen näkökulman arvostamista, yhteistyökykyä ja erilaisuuden arvostamista, kertoi Nokian monimuotoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta vastaava johtaja Anneli Karlstedt.

Hänen mukaansa asiat ovat edenneet, mutta vielä on parannettavaa esimerkiksi siinä, että työntekijät kokevat tulevansa kuulluiksi.

Palkka-avoimuudelle tarvetta

Tasa-arvokeskustelua veti Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n asiamies Kosti Hyyppä. Hän muistutti, että palkka-avoimuus tarkoittaa palkkausjärjestelmän selkeyttä sekä avoimuutta palkan perusteluissa ja siinä, kuinka voi itse vaikuttaa palkkaa parantavasti.

– Ei jokaisen tarvitse tietää eurolleen toistensa palkkoja, Hyyppä sanoi.

Halonen kertoi esimerkkinä julkisen sektorin puolelta, miten vaikeata avoimuus toisinaan on. Etenkin muihin verrattuna parempaa palkkaa saavat eivät halua kertoa omista ansioistaan.

– He ehkä pohtivat, ovatko oikeutettuja parempaan palkkaan.

Nokiassa paneuduttiin pari vuotta sitten selvittämättömiin palkkaeroihin, joita löydettiin globaalisti yrityksen toimipisteissä ympäri maailman. Eroja ei ollut ainoastaan naisten ja miesten välillä, vaan myös saman sukupuolen sisällä.

– Se oli meille iso investointi, kun korjasimme asian kerralla kuntoon, Karlstedt totesi.

Neuvottelujärjestö tasa-arvotyössä

YTN aikoo tuoda kortensa kekoon muun muassa ensi syksyn neuvottelukierroksella. Perhevapaalakia ollaan uudistamassa, ja samalla YTN tuo työehtosopimuspöytiin perhevapaiden palkallisuuden epätasa-arvon.

– Työehtosopimuksissa äideille palkallisuus kestää noin kolme kuukautta ja isille palkallista vapaata myönnetään noin viikko, muistutti YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki.

Teksti: Kirsi Tamminen
Kuva: Tuomas Meriniemi /YTN

Katso YTN summitin tallenne.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu