Skip to content

Ylityöstä kieltäytyminen laillinen toimi

Julkaistu

Kategoriat

Ylemmät toimihenkilöt YTN:n, Metalliliiton ja Pron julistama ylityökielto alkoi eilen.

Muistutuksena vielä, että ylityön tekeminen on aina vapaaehtoista ja ylitöiden tekemisestä voi kieltäytyä.

Ylityöstä kieltäytyminen on täysin laillista, sillä tässä Suomen lainsäädäntö turvaa työntekijöitä.

Työaikalain pykälässä 18 todetaan, että ylityötä saa teettää vain työntekijän kutakin kertaa varten erikseen antamalla suostumuksella. Ylityöhin ei voi myöskään painostaa eikä ylityöstä kieltäytymistään tarvitse selittää työnantajalle.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi huomauttaa, että ylityökiellon julistaminen saattaa olla työehtosopimuksen vastaista, mutta mahdollisen sopimusrikkomuksen on tehnyt vain ja ainoastaan YTN:n hallitus. Se taas vastaa siitä yksin.

– Jäsenten kannattaa siis jättää laillisuusasia täysin järjestöjensä murheeksi, Kauppi sanoo.

Jos näiltä YTN:n verkkosivuilta ei löydy tietoa johonkin ylityökieltoa koskevaan erityistapaukseen, asiasta voi tiedustella sähköisesti ytntekn(at)ytn.fi tai soittamalla YTN:n puhelinpäivystykseen puh 040 352 3671. Puhelinpäivystys palvelee joka päivä klo 8 – 20.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu