Skip to content

YTN: EK:n päätös heikentää ylempien toimihenkilöiden työmarkkina-asemaa

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n päätös irtisanoa keskusjärjestöjen väliset sopimukset heikentää kymmenien tuhansien palkansaajien työmarkkina-asemaa. Esimerkiksi niin sanotuilla sopimuksettomilla aloilla työskentelevät 70 000 ylempää toimihenkilöä eivät ole enää minkäänlaisten sopimusten piirissä

– EK:n päätös korostaa työehtosopimusten merkitystä ja niiden solmiminen kaikille aloille on entistäkin tärkeämpää, Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi huomauttaa.

Vaikka EK:n jäsenliitot ovat sitoutuneet kunnioittavansa keskusjärjestösopimuksia työehtosopimuskauden loppuun asti, on välttämätöntä ratkaista irtisanottujen sopimusten vaikutukset pikaisesti esimerkiksi yhteistoiminnan osalta.

– Työmarkkinapolitiikka tarvitsee nyt rakentavaa otetta, luottamusta ja vastuullisia ratkaisuja, jotta orastava talouskasvu parantaisi myös työllisyystilannetta, Kauppi jatkaa. – Sopimusten irtisanomisen ajankohta luo turhia paineita tulevalle neuvottelukierrokselle, toteaa Kauppi.

YTN arvioi parhaillaan päätöksen vaikutuksia tarkemmin kaikkien alojen työehtosopimuksiinsa sekä sopimuksettomien alojen osalta.

Lisätiedot:
Heikki Kauppi, puheenjohtaja, YTN
p. 040 504 1585

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu