Skip to content

YTN hyväksyi teknologiateollisuuden sopimuksen

Julkaistu

Kategoriat

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hallitus hyväksyi tänään 16.9. YTN:n ja Teknologiateollisuuden välillä syntyneen neuvottelutuloksen.

Sopimuksen mukaan alan ylemmille toimihenkilöille maksetaan tänä syksynä 0,5
prosentin korotus. Paikallisesti sovittaessa se tulee maksuun
viimeistään vuoden loppuun mennessä. Jos paikallista sopua ei synny,
korotus maksetaan joulukuussa yleiskorotuksena eli korotuksessa on niin
sanottu täysi perälauta.

Uusi kolmivuotinen työehtosopimus tulee voimaan 1.10.2009.  

Vuosien 2010 ja 2011 lokakuun  palkantarkistuksista neuvotellaan kunkin vuoden huhti- ja toukokuussa. Tällöin sopimus voidaan myös sanoa irti.

Työehtosopimuksen teksteihin tuli joitain laadullisia parannuksia. Esimerkiksi etävanhempi sai nyt oikeuden hoitaa sairasta lasta neljä päivää
palkallisesti samoilla ehdoilla kuin samassa taloudessa elävä vanhempi. Myös luottamusmiehen toimintaedellytykset paranevat.

– Palkkaratkaisu on maltillinen. Sitä samaa malttia odotamme työnantajalta. Maailmantalous on kääntymässä nousuun, joten nyt pitää keskittyä keräämään eväitä uuteen menestykseen ja lopettaa yritysten ydintoimintojen rampauttaminen lomautuksilla ja irtisanomisilla. Uusi nousu voi rakentua vain asiantuntijoiden työn varaan. Ilman heitä taannumme takaisin kivikaudelle, YTN:n teknologiateollisuuden vastaava asiamies Ismo Kokko sanoo.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu