Skip to content

YTN ja Akava pääosin tyytyväisiä työaikalakiluonnokseen

Akavan mielestä hyvää esityksessä on, että siinä turvataan työntekijöiden työaikasuojelu ja joustavilla työaikajärjestelyillä pyritään helpottamaan työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. Esityksessä mainitun uuden joustotyön tulee kuitenkin olla asiantuntijatyössä ennemminkin poikkeus kuin sääntö.

Asiantuntijat ja keskijohto pysyvät työaikalain piirissä

Akava on tyytyväinen, että asiantuntijat ja keskijohto kuuluvat uudistettavan työaikalain soveltamisen piiriin. Työaikalain soveltamisalaan ei ole tulossa merkittäviä muutoksia ja se täyttää EU:n työaikadirektiivin vaatimukset.

– Mainittavaa on, että työaikasuojelullinen näkökulma on otettu huomioon lisäämällä työaikalakiin lakisääteistä työaikapankkia koskevat säännökset, toteaa Akavan johtava asiantuntija Miia Kannisto.

Poikkeukset lain soveltamisalasta on määritelty nyt selkeästi. Soveltamisalaa täsmennetään niiden osalta, jotka työskentelevät johtavassa asemassa tai voivat muutoin vaikuttaa työaikoihinsa.

– Voidaan pitää torjuntasaavutuksena, että työaikalain soveltamisala pidetään nykyisellään. Soveltamisalaan liittyy kuitenkin olennainen tasapuolisuutta rikkova valuvika. Ei ole perusteltua sulkea työaikalain ulkopuolelle puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen virkamiehiä sekä kirkon hengellisen työn tekijöitä. Tämä vaarantaa heidän työaikasuojelunsa, toteaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Joustotyön käyttöä seurattava

Akavan mukaan uuden joustotyöaikajärjestelyn käyttöä tulee jatkossa seurata ja korjata mahdolliset valuviat. Joustotyössä vähintään puolet työajasta olisi sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voisi itsenäisesti päättää. Työnantaja ja työntekijä voisivat sopia joustotyöstä yhteisellä sopimuksella.

– Lakiluonnoksen kirjaus joustotyöstä kaivannee täsmentämistä, jotta sitä käytetään vain silloin, kun asiantuntija voi hyvin itsenäisesti päättää työntekemisen ajasta, paikasta ja määrästäkin, Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtajan Teemu Hankamäki painottaa.

Kanniston mukaan Akava, sen liitot ja neuvottelujärjestöt ovat tehneet pitkäjänteistä ja laajaa yhteistyötä työaikalakiuudistuksen eteen.

– Olemme oikealla tiellä. Tästä on hyvä jatkaa vaikuttamistyötä suomalaisen työelämän hyväksi, sanoo Kannisto.

Lisätietoja:
YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki, puh. 040 709 6681
Johtava asiantuntija Miia Kannisto, puh. 050 551 5292
JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren, puh. 040 568 2798
****

Työ- ja elinkeinoministeriö antoi 21.5.2018 lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavaksi hallituksen esitysluonnoksen uudeksi työaikalaiksi. Lakiesitykseen voi tutustua TEMin sivuilla.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu