Skip to content

YTN: Palkittu yritysyhdistys vaikuttaa laajasti yli oman yrityksensä

Julkaistu

Kategoriat

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on valinnut vuoden yritysyhdistykseksi Metson Ylemmät Toimihenkilöt MYTin. Yhdistyksellä on toimintaa neljällä paikkakunnalla: Jyväskylässä, Järvenpäässä, Tampereella ja Turussa.

MYT vietti tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa. Yhdistys on toiminut paitsi pitkään myös pitkäjänteisesti jäsentensä hyväksi. Valintaperusteiden mukaan se toimii aktiivisesti ja hankkii vireästi uusia jäseniä sekä huolehtii jäsenistöstään esimerkiksi palkkatutkimuksilla ja hyvällä tiedottamisella. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 1 150 jäsentä.

Tärkeä osa MYTin toteuttamaa ylempien toimihenkilöiden edunvalvontaa on rakentava asenne. Yhdistys on tiiviisti integroitunut yritykseen ja vaikuttaa sen arkipäivässä. Tarvittaessa se ottaa myös näkyvämmän roolin, jos esimerkiksi työehtosopimusneuvottelut sitä vaativat. Yhdistys toimii kiinteässä yhteistyössä yrityksen luottamusmiesten kanssa ja vaikuttaa oman yrityksensä lisäksi koko YTN-kentässä. MYT on hyvänä esimerkkinä muillekin yritysyhdistyksille.

– Valinnalla viestimme toisaalta aktiivisen yritysyhdistystoiminnan tärkeyttä ja toisaalta osoitamme MYTin avainhenkilöille kiitoksen hyvästä työstä, sanoo YTN:n yritysyhdistysryhmän puheenjohtaja Ainokaisa Saarinen.

Vuoden yritysyhdistyksen valinta julkaistiin YTN:n vuosittaisessa yritysyhdistysseminaarissa Helsingissä tänään iltapäivällä.

Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n piiriin kuuluu yli 150 000 teollisuus- ja palvelualoilla työskentelevää jäsentä. YTN-yhteisön 117 yritysyhdistystä toimivat suomalaisen talouselämän suurimmissa yrityksissä.


Vesa Vauhkala (vas.) ja Rauno Minkkinen ottivat palkinnon vastaan Metson Ylemmät Toimihenkilöt MYTin puolesta.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu