Skip to content

YTN paperiteollisuuden ylempien lakko onnistui hyvin

Julkaistu

Kategoriat

Paperiteollisuuden ylempien toimihenkilöiden nelipäiväinen lakko päättyi tänään kello 6.

Lakkoon päädyttiin, kun valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla käydyt
YTN:n ja Metsäteollisuuden väliset neuvottelut päättyivät ilman sovintoesitystä 28.10.

Kiista
koskee erityisesti ylityökorvauksia sekä työmatkustamiseen käytetyn
vapaa-ajan korvaamista. YTN on ehdottanut ratkaisuksi työaikapankkia.
Lisäksi ylemmille toimihenkilöille vaaditaan vähintään toimialan yleisen
linjan mukaista palkankorotusta.

– Lakko onnistui hyvin. Tehtaat
eivät pysähtyneet näin lyhyeen lakkoon, mutta tehtaiden sisällä
vaikutukset kyllä näkyivät viivästyksinä sekä peruuntumisina, YTN:ssä
metsäteollisuusalasta vastaava asiamies ja neuvottelija Saku Laapio
kertoo.

Lakko oli kova kolaus myös alan imagolle.


Ylitöiden ja matka-aikojen korvaamisesta käytävä kiista mustaa
irtisanomiskuvioissa jo aiemmin ryvettyneen alan julkisuuskuvaa
entisestään.

Uudesta sovitteluajasta ei ole vielä päätetty.

– YTN:ssä joudutaan nyt miettimään vakavasti jatkotoimenpiteitä, Laapio
toteaa.

Paperiteollisuudessa on edelleen voimassa YTN:n asettama ylityö- ja matkustuskielto.

Lisätietoja: YTN Metsäteollisuuden pääneuvottelija Saku Laapio, puh. 0400 497 282.  Tilanteesta lisätietoja myös osoitteessa www.ytnmetsa.fi

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu