Skip to content

YTN perää toimia ict-alan rakennemuutoksessa

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokarin mielestä
Renesasin yli 800 työntekijän potkujen on viimeistään käynnistettävä
poikkeukselliset toimet Suomelle tärkeän teollisen osaamisen
säilyttämiseksi.

– Renesasin toiminnan loppuminen on raju isku koko Suomelle,
korostetusti vielä jo aiemmin huonoista uutisista kärsineille Oulun ja
Salon seudulle. Renesasissa kiteytyy suomalaisen
elektroniikkateollisuuden nykyinen todellisuus mutta myös historia.
Olemme menettämässä keskeisen teollisen tukijalkamme, Porokari sanoo.

Japanilaisyhtiö Renesas Mobile ilmoitti eilen irtisanovansa kaikki
työntekijänsä Suomessa. Pääosin entisiä nokialaisia työllistänyt yhtiö
irtisanoo Oulusta 566, Salosta 94, Helsingistä 82 ja Tampereelta 66
työntekijää. Pahiten yhtiön toiminnan loppuminen kirpaisee Oulua ja
Saloa, joissa on jo entuudestaan paljon ict-alan työttömyyttä.

– Ensimmäinen ja kiireellisin tehtävä on käyttää kaikkia äkillisiin
rakennemuutoksiin tarkoitettuja keinoja, Oulussa ja Salossa mielellään
vähän ylikin. Se on ensihoitoa ja -apua työtä vaille jääville, mutta ei
ratkaise itse ongelmaa, Porokari toteaa.

Hän painottaa, että Nokian huippuvuosien jälkeen suomalainen ict-ala on alkanut näivettyä.

– Hyvällä syyllä voidaan puhua yhtä teollisuuden alaa painavasta
rakennemuutoksesta, joka ei oikene ilman järeitä toimia. Pitää muistaa,
että Suomi on edelleen mobiilin radiotekniikan osaajana maailman
huippumaa. Tärkeintä on huolehtia siitä, että rakennemuutoksen kourissa
pidämme huolta töitä vailla jääneiden osaajien joukosta ja luomme heille
nopeasti uutta työtä, Porokari sanoo.

Hänen mielestään nyt jos koskaan valtiovallan on käynnistettävä teollisuuspoliittisia toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi.

– Valtiovetoisesta teollistamispolitiikasta tuli vuosikymmenten aikana
melkeinpä kirosana. Nyt tilanne on niin poikkeuksellinen ja työpaikkojen
hävikki suurta, että sellaiselle on kysyntää. Suomella ei missään
tapauksessa ole varaa päästää tätä osaamista käsistämme.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu