Skip to content

YTN: Rahoitusalalle ylityökielto 8.12. klo 14.00 alkaen

Rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluja on käyty lokakuun alusta alkaen, mutta toistaiseksi tulosta ei ole saavutettu. Suurin kiistakysymys koskee lauantai- ja sunnuntaityötä, jota työnantaja haluaisi paikallisen sopimisen sijasta teettää työnantajan määräyksellä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN aloittaa alalla ylityökiellon 8.12.2017 alkaen vauhdittaakseen neuvotteluja.

– Neuvotteluja on käyty jo kaksi kuukautta, mutta työnantajalla ei ole valmiutta hakea kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja, sanoo finanssialan vastuullinen asiamies Riikka Sipilä. – Todellisten neuvottelujen sijaan halutaan edelleen sanella, Sipilä toteaa.

Viikonlopputyön lisäksi työnantaja haluaa ottaa alalla käyttöön jaksotyön, jonka myötä  työaikaa voitaisiin sijoittaa 4-10 tunnin pituisina vuoroina maanantaista sunnuntaille. Asiantuntijatyötä tekeville tällainen muutos vaikeuttaisi myös työn ja yksityiselämän yhteensovittamista merkittävällä tavalla.

– Työnantajan laatimat työvuorolistat soveltuvat huonosti asiantuntijatyöhön tilanteessa, jossa asiakkaiden tarpeet vaihtelevat ja muuttuvat nopeasti, Sipilä huomauttaa. – Vapaaehtoisuuteen ja paikalliseen sopimiseen perustuva malli hyödyttäisi parhaiten molempia osapuolia. Samalla alan asiantuntijoilla säilyisivät vaikuttamismahdollisuudet oman työaikansa sijoitteluun, sanoo Sipilä.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi ihmettelee työnantajaliiton suunnan muutosta paikallisen sopimisen suhteen.

– Rahoitusalan työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan vain välitavoite, jolla pyritään kohti direktion laajentamista työntekijöiden tappioksi, arvioi Kauppi. – Sama ilmiö on nähtävissä laajemminkin, myös muutamilla muilla sopimusaloilla, Kauppi jatkaa.

– Olemme neuvottelujen aikana useaan otteeseen tarjonneet paikallista sopimista ratkaisuksi viikonlopputyön laajentamiseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo Sipilä. – Haluamme saada ratkaisut aikaan neuvotteluteitse ja toivomme työnantajapuolenkin löytävän halun sopia sanelun sijaan, Sipilä kiteyttää.

Lisätiedot:
Heikki Kauppi, puheenjohtaja
p. 040 504 1585

Riikka Sipilä,
finanssialan vastuullinen asiamies ja neuvottelija
p. 0400 458 226

Rahoitusalan ylityökielto alkaa 8.12.2017 kello 14.00 ja on voimassa toistaiseksi. Alalla työskentelee noin 7000 YTN-liittojen jäsentä asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Rahoitusalan työehtosopimuksen sopijaosapuolet ovat YTN:n lisäksi Ammattiliitto Nousu ja Ammattiliitto Pro, työnantajaa edustavat Finanssiala FA sekä Palvelualojen työnantajat PALTA. Neuvottelut jatkuvat seuraavan kerran 12.12.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu