Skip to content

YTN tuomitsee OP-Pohjolan harkitsemat henkilöstövähennykset

Ylemmät Toimihenkilöt YTN tuomitsee OP-Pohjolan päätöksen vähentää 700 työpaikkaa ja ulkoistaa yli 200.

OP-Pohjolalla menee taloudellisesti erinomaisesti. Viime vuosina konserni on palkannut jatkuvasti uusia työntekijöitä työvoimatarpeisiin. Konsernissa henkilöstö myös tekee pitkää työpäivää ja ylitöitä. Henkilöstö on kuormittavuuden ylärajoilla, eikä vähentämisen varaa ole.

YTN pitääkin OP-Pohjolan suunnitelmia vastuuttomina. Tällainen toiminta on todella lyhytnäköistä. Rahoitusalan henkilöstö on osaavaa, sitoutunutta ja vastuunsa kantavaa. Heistä kannattaa pitää huolta, sillä heidän ansiotaan on alan tuottavuus. Päätöksellään OP-Pohjola vaarantaa yrityskuvansa vastuullisena työnantajana.

“OP-Pohjolan on otettava huomioon henkilöstön työtilanne ja tarkasteltava asiaa vastuullisena työnantajana. Tilanne rahoitusalalla on täysin nurinkurinen, tulosta tehdään ja osinkoja maksetaan. Henkilöstö on maksumiehenä. On syytä muistaa mistä konsernin tuottavuus syntyy”, YTN:n varapuheenjohtaja Lotta Savinko sanoo.

“OP-Pohjolan toiminta on järjetöntä ja röyhkeää sekä menettelyltään ja perusteiltaan. Asiantuntijoiden työpanokselle ei anneta mitään arvoa, vaan yksipuolisella ilmoituksella tulosta tahkoava yhtiö kertoo ikään kuin tiedoksiantona, että sadat saavat nyt lähteä. YTN edellyttää, että kaikkien vähennysuhan alla olevien osalta selvitetään erikseen mahdollisuus uudelleensijoitukseen konsernin sisällä. Kun yhtiön henkilöstöpolitiikassa suunnitelmallisuus näyttää puuttuneen tähän saakka kokonaan, nyt on korkea aika aloittaa”, toteaa YTN:n varapuheenjohtaja Mika Varjonen.

Lisätietoja: Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, varapuheenjohtaja Lotta Savinko, p. 040 504 4356 ja varapuheenjohtaja Mika Varjonen, p. 0400 016 900

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu