Skip to content

Blogi: Yrityskierrokseltamme vahva viesti palkkaneuvotteluihin

Helmikuun lopussa käynnistelemämme Kaverille kans! -yrityskierros on vauhdissa. Reilussa kahdessa kuukaudessa olemme järjestäneet tilaisuuden noin 60 yritykseen. Palautetta olemme saaneet yli 600 osallistujalta.

Joillain sopimusaloilla vierailut ovat vasta käynnistymässä. Toistaiseksi viesti on selkeä ja sama kuin mitä tilastot osoittavat: Yleiskorotuksella on erittäin suuri vaikutus ylempien toimihenkilöiden ansiokehityksessä. Siitä ei luovuta.

Asiantuntijoiden ansiokehitys tärkeänä teemanamme

Kaverille kans! -tilaisuuksissamme keskeisenä teemana on asiantuntijoiden ansiokehitys. Olemme pitkään eläneet poikkeuksellista aikaa, jolloin inflaatio on ollut matalalla. Vastaavasti yleiskorotukset ovat olleet pieniä.

Tilanne on muuttunut.

Inflaatio nousi maaliskuussa 5,8 prosenttiin. Samaan aikaan julkinen sektori hakee kierroksen palkkajohtajuutta. Lisäksi työnantajajärjestöt viestivät asiantuntijoille, että yleiskorotuksia ei enää tarvita.

Yleiskorotuksella on merkittävä rooli ansiokehityksessä

Yleiskorotuksilla emme hae mitään kohtuutonta. Pelkästään ostovoiman säilymistä ja sitä, että työn tuottavuuden kasvusta syntyvät hedelmät jakautuvat osaltaan myös työntekijöille. Vai haluaisitko sinä, että meriittikorotukset eivät enää olekaan palkitsemista, vaan pelkästään ostovoiman säilyttämistä varten?

Ylemmillä toimihenkilöillä ja asiantuntijoilla palkasta sopiminen on varsin vapaata. Työehtosopimuksilla emme hae sitä, että niissä sovitaan kaikista palkankorotuksista. Yrityksillä on ollut ja tulee vastakin olla vapaus palkita työntekijöitä. Yleiskorotuksen nimeksi sopisikin paremmin minimikorotus.

Tilastot osoittavat, että yleiskorotuksella on harvinaisen merkittävä merkitys ylempien toimihenkilöiden ansiokehityksessä. YTN-data 2021:n mukaan palkka oli noussut 72 prosentilla asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekevistä vastaajista. Yleiskorotuksen kertoi saaneensa puolet vastaajista ja meriittikorotuksen 22 prosenttia.

Valmistaudumme vahvasti syksyyn

Olemme toteuttaneet kenttäkierrosta Teknologiateollisuuden isot toimialat edellä. Viestimme on, että valmistaudumme vahvasti syksyyn. Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden, Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden sekä Tietoalan ensi vuoden palkkaratkaisut on sovittu neuvoteltaviksi 30.9.2022 mennessä. Jos sopimukseen ei päästä, työehtosopimukset voidaan irtisanoa päättymään 30.11.2022.

Lakkoherkkää porukkaa emme ole. Mutta pistäähän se miettimään, kun viime kierroksella olimme ainoa henkilöstöryhmä, joka ei uhannut lakolla. Tästä meidät palkittiin 0,1 prosenttia pienemmällä korotuksella kuin toisin toimineet henkilöstöryhmät.

Kaverille kans! – yhdessä olemme enemmän

Kun asiantuntijat haluavat pitää huolta ostovoimastaan yleiskorotusten avulla, nyt on juuri oikea hetki järjestäytyä. Yhdessä olemme enemmän – pyydä siis kaveriasikin liittymään YTN-liittoon.

Kampanjamme sanoin: Kaverille kans! Eikä se ole sinun pussistasi pois, vaan turvaa yhtälailla sinun ostovoimaasi.

Tietoa Kaverille kans! -kiertueestamme:

Sopimusalamme kiertävät laajasti yrityksiä, jäsenistöä ja edustettavia ympäri Suomea. Kaverille kans! -kiertueen pääteemat ovat tulevat palkkaneuvottelut, yleiskorotus ja kunkin alan ajankohtaiset teemat, kuten työajat.

Muistutamme, että yleiskorotus ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii puolustamista ja toimenpiteitä. Kuulumalla YTN-liittoon voimme yhdessä huolehtia ylempien toimihenkilöiden ansiokehityksestä.

 

Kirjoittaja:

Kalle Kiili
Kaverille kans! -kiertueen projektipäällikkö
kalle.kiili@ytn.fi
p. 050 480 0277

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu