Blogi: Marraskuun kihlaus vai haulikkohäät?

Marraskuisena keskiviikkoaamuna ilmassa oli lähes urheilujuhlan tuntua, kun (enteellisesti?) valtakunnansovittelijan toimistoa vastapäätä sijaitsevaan juhlasaliin kokoontui mittava joukko liittojohtajia niin palkansaaja- kuin työnantajapuoleltakin. Kyseessä oli työministeri Arto Satosen koolle kutsuma seminaari, jossa kuultiin oppeja Ruotsin tavasta sopia palkoista ja tunnusteltiin edellytyksiä kehitellä Suomeen uutta työmarkkinamallia. Mallia, joka olisi vaihtoehto nykyiselle työnantajaliittojen itse itsensä kanssa sopimalle tiukalle vientimallille sekä hallituksen aikeelle sitoa valtakunnansovittelijan kädet lainsäädännöllä teollisuuden palkkaratkaisuun.

Palkansaajapuolella ei tunneta erityistä rakkautta työnantajien viime vuosina harjoittamaan tiukkaan palkkakoordinaatioon. Seminaarissa kävi selväksi, että varsinkin julkisen sektorin liitoille koordinaatio on erityinen inhokki ja hallituksen kaavailema lakitie suorastaan katastrofi. Vientialoille sorvatut prosentit määrittelisivät kaikkien alojen palkankorotukset ja pelkona on, että tietyt ryhmät tuomitaan ikuisiksi ajoiksi palkkakuoppaan julkisella sektorilla, jossa sopimusten ulkopuolisia palkkaliukumia on tunnetusti varsin niukalti.

Seminaarissa pallo lensi joka tapauksessa työnantajapäätyyn. Ministeri Satonen toivoi, että työmarkkinajärjestöt kävisivät keskinäistä keskustelua yhteisen mallin löytämiseksi ja totesi, että olisi kansallinen epäonnistuminen, jos sopua mallista ei onnistuttaisi löytämään.

Aikataulukin asetettiin ja valmista pitäisi olla hyvissä ajoin ennen syksyllä 2024 alkavaa neuvottelukierrosta. Ministerin toiveesta otti kopin ainakin Teknologiateollisuuden työnantajat, jonka toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi kertoi medialle, että lähiaikoina kutsuttaneen koolle keskeisiä liittoja keskustelemaan asiasta.

YTN on osaltaan valmis osallistumaan keskusteluihin, sillä hiukankaan pidemmälle katsottuna Suomi ansaitsee ja tarvitsee yhdessä sovitun sekä mahdollisimman laajasti hyväksytyn työmarkkinamallin. Nykytila ei ole ollenkaan optimaalinen. Mallin kasaaminen on kieltämättä kimurantti tehtävä, koska työantajien lähtökohta keskusteluille on, että Ruotsin kaltainen vientimalli on työmarkkinamallin keskeisin osa. Pallo siis lentää pikapuoliin palkansaajapäätyyn ja iso kysymys onkin, löytyykö neuvotteluille riittävä yhteinen pohja ja ketkä lopulta neuvottelupöydässä kykenevät istumaan?

Ruotsin mallin ominaispiirteitä ovat mm. keskustelu, luottamus, yhteinen tilannekuva, näkemyksellisyys ja pitkäjänteisyys. Tässä on monta asiaa, jotka enemmän tai vähemmän puuttuvat Suomesta. Sinänsä mikään ei estä sitä, että Suomessakin sopimusosapuolet ottaisivat samankaltaisen päämäärän. Se olisi oivallinen näyttö neuvottelun ja sopimisen voimasta kaikille niille tahoille, jotka haluavat ennemmin repiä kuin rakentaa.