Skip to content

Suunnittelualan lakkoon osallistuvat yritykset 9.-18.12. välisellä ajalla

Ylemmät Toimihenkilöt YTN jätti sunnuntaina 24.11. noin 50 teknologiateollisuuden yritystä koskevan lakkovaroituksen. Varoitus koskee teknologiateollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan sopimusaloja.

Suunnittelu- ja konsulttialalla lakko toteutetaan 9.-18.12. välisellä ajalla kolmessa kolmen päivän jaksossa.

Lakon piirissä ovat kaikki ylempien toimihenkilöiden työtehtävät yrityksissä, joita lakko koskee. Tarkka listaus lakkotaloista löytyy alempana tältä sivulta.

YTN asetti 19.11. alan kaikille ylemmille toimihenkilöille ylityökiellon ja vapaa-ajalla matkustamisen kiellon 20.11-20.12.2019 väliselle ajalle. Ylityökielto on voimassa myös lakon aikana koko alalla.

Lisätietoa alan neuvottelutilanteesta löytyy alan YTN suunnittelualan sivulta.

Suunnittelu- ja konsulttialan yritykset, joita lakko koskee

1) Työnseisaus 9.12.-11.12.2019

Deltamarin Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

Etteplan Oyj tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
Etteplan Finland Oy, Kemin toimipistettä lukuun ottamatta
Etteplan Embedded Finland Oy

Neste Engineering Solutions Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

Pöyry Finland Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

Ramboll Finland Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
Ramboll CM Oy

ÅF-Consult Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt


2) Työnseisaus 11.12.-13.12.2019

A-Insinöörit Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
A-Insinöörit Civil Oy
A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Citec Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

CTS Engtec Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

Elomatic Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
Cadmatic Oy
Caligo Industria Oy
Elomatic Consulting & Engineering Oy

FCG Finnish Consulting Group Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
FCG International Oy
FCG Konsultointi Oy
FCG Koulutus Oy
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

Rejlers Finland Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
Jimexo Tech Oy
Matti Leppä Oy


3) Työnseisaus 16.12.-18.12.2019

Sweco Finland Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
Contesta Oy
FMC Laskentapalvelut Oy
Sweco Asiantuntijapalvelut Oy
Sweco Industry Oy
Sweco PM Oy
Sweco Rakennetekniikka Oy
Sweco Talotekniikka Oy
Sweco Ympäristö Oy

Optiplan Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

RD Velho Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

Sitowise Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
Helimäki Akustikot Oy
Insinööritoimisto LVI-Insinöörit Oy
Maapörssi Oy
SiltaExpert Oy
Sito Rakennuttajat Oy
Yhtyneet insinöörit Oy

Vahanen International Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten
Innovarch Oy
RTC Vahanen Turku Oy
Vahanen Environment Oy
Vahanen Jyväskylä Oy
Vahanen Monitoring Services Oy
Vahanen PRO Oy
Vahanen Rakennusfysiikka Oy
Vahanen Suunnittelupalvelut Oy
Vahanen Talotekniikka Oy
Vahanen-Halme Acoustics Oy

WSP Finland Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt

Apua ja neuvoja saatavilla

YTN:n päivityspuhelin ja sähköpostipäivystys vastaavat kysymyksiin lakkoon liittyen. Otathan yhteyttä puhelimitse
040 352 3671 (ma-su klo 8-18) tai sähköpostitse lakko@ytn.fi. Lisätietoa neuvotteluista löytyy YTN:n neuvottelusivulta.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu