Skip to content

YTN Summit luotasi tulevaan neuvottelukierrokseen

Julkaistu

Kategoriat
Avainsanat

YTN:n
puheenjohtaja Pertti Porokari tyrmää Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n
puheenjohtaja Ilpo Kokkilan ehdotukset työntekijän aseman
heikentämisestä ja nollakorotuksista. Hän korostaa, että monet työelämän
epäkohdat kaipaavat pikaista korjaamista.

EK:n puheenjohtaja
Ilpo Kokkila toisteli YTN Summitissa 19.4. Etelärannan suunnalta tuttua
sanomaa. Hänen mielestään talouden ja kilpailukyvyn vuoksi yleisiin
palkankorotuksiin ei ole varaa. Hän toivoo, että liitot löytäisivät
ennen syksyn liittokierrosta yhteisen maltillisen palkkalinjan.


Olisi hyvä, että ennen sopimuskauden alkua, pystyisimme pitämään
yhteyttä liittojen kesken, jotta kaikki ymmärtäisivät taloustilanteen
samalla tavalla. Kauhukuva olisi liittokierros, joka johtaisi lakkoihin.

Ehdotuksestaan
huolimatta Kokkila ei haikaile keväällä kariutuneen keskitetyn
sopimuksen perään. Hänen mielestään sovun syntyminen kaatui ajan
puutteeseen. Myös sopimisen pakko puuttui. Tällä hetkellä liitot
valmistautuvat liittokierrokseen.

– Nykyisessä tilanteessa tekstikysymykset tulee neuvotella liittokohtaisesti ennemmin kuin keskitetysti.

Kokkila
myös moittii nykyisiä työehtosopimuksia työelämää jäykistäviksi. Hän
haluaisi karsia niitä niukemmiksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi
työntekijän aseman heikentämistä.

Palkansaajat tiivistävät yhteistyötään

YTN:n
puheenjohtaja Pertti Porokari ei niele Kokkilan ehdotuksia. Muun muassa
yritysveron tuntuva alennus ja voittoa tekevien yritysten
yt-neuvottelut osoittavat, että yrityksillä on pelivaraa. Lisäksi
kalliiksi mainostettu palkkataso on lähellä kilpailijamaita Saksaa ja
Ruotsia.

– Yrityksille on leivottu viime aikoina paljon hyvää,
joten yhteisestä kakusta pitäisi jakaa myös palkansaajille. He tekevät
yrityksen tuloksen.

Porokari korostaa, että perälautaa ei
unohdeta tulevissa neuvotteluissa. Paikallinen sopiminen on hyvin
ongelmallista. Viime vuosina henkilökohtaisen palkankorotuksen on saanut
yhä harvempi työntekijä juuri paikallisten erien vuoksi.

– Yleiskorotus on tarkoitettu siihen, että se paikkaa inflaatiota. Meriittikorotukset ovat erikseen.

Työelämän
epäkohdat kaipaavat Porokarin mielestä pikaista korjaamista. Runsasta
voittoa tekevien yritysten yt-neuvottelut ovat osoittaneet yt-lain
heikkouden. Myös irtisanomissuoja pitäisi saada Suomessa
eurooppalaiselle tasolle. Työaikakulttuurin rappiokin tarvitsee
ryhtiliikettä. Ylitöiden ja matka-ajan korvaaminen pitää saada kuntoon
kaikilla aloilla.

Porokari näkee myönteisenä, että
palkansaajajärjestöt ovat tiivistäneet yhteistyötään. Teollisuuden
palkansaajat TP on toiminut tämän vuoden alusta alkaen rekisteröityneenä
yhdistyksenä.

– Ajamme yhdessä isoja tavoitteita, kuten kilometrikorvauskompensaatiota, työttömyysturva-asioita ja järjestöjen kanneoikeutta.

Työaikarappio kuriin

YTN
kampanjoi maalis-huhtikuussa korvauksettomia ylitöitä vastaan. Kampanja
huipentui YTN Summitiin. Akavan asiantuntija Tarja Arkion mukaan
työturvallisuuslain muutos tuo uutta ryhtiä retuperällä olevaan
työaikakulttuuriin.

– Nyt työnantajan on selvitettävä, mikä
kaikkien eri henkilöstöryhmien todellinen työhön sidottu aika on. Onko
työntekijä velvoitettu vastaamaan sähköposteihin varsinaisen työajan
ulkopuolella, joutuuko hän käyttämään vapaa-aikaansa työhön liittyviin
matkoihin ja onko työn määrä suhteessa työaikaan kohdallaan.

YTN Summitissa sanottua

  • “Toive on, että palkkojen vuotuinen nousu ei ylittäisi 2,5 prosenttia.”
    Danske Bankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila
  • “Globalisaatio tarkoittaa miljardin kunnianhimoisen ihmisen pääsyä työmarkkinoille.”
    Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVAn johtaja Matti Apunen
  • “Luova työ merkitsee sitä, että omassa työssä ollaan koko ajan läsnä,
    sitä kehitetään jatkuvasti ja työhön tuodaan henkilökohtaista lisäarvoa.
    Näin pärjäämme globaalissa kilpailussa.”
    EVAn johtaja Matti Apunen
  • “Yliopistot saavat seuraavaksi digitaalisesta kumouksesta suoraan vasten taulua.”
    EVAn johtaja Matti Apunen
  • Firmoissa ei ole resursseja uusien asioiden kehittämiseen kuten aiemmin.”
    Sovelton muutosjohtaja Risto Linturi
  • “Saamme vuoden aikana positiivista palautetta 10 minuuttia ja negatiivista palautetta 2 000-3 000 minuuttia.”
    Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava


YTN Summitissa ruodittiin tulevia sopimusneuvotteluja ja tulevaisuuden työelämää. Kuva: Kimmo Brandt


Ilpo Kokkila (vas.) ja Pertti Porokari olivat eri mieltä niin palkankorotuksen suuruudesta kuin muodosta. Kuva: Kimmo Brandt

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu