Skip to content

Kääntäminen ja tulkkaus Tilastokeskuksen toimialaluokitukseen vuonna 2009

Julkaistu

Kategoriat

Tilastokeskuksen uudessa toimialaluokituksessa, jonka käyttö alkaa vuonna 2009, todetaan omana toimialanaan “Kääntäminen ja tulkkaus”. Toimialan piirissä on kielen käännös ja tulkkauspalvelu: kaunokirjallisuuden kääntäminen, tekninen kääntäminen, simultaanitulkkaus ja viittomakielen
ja kuurosokeiden tulkkauspalvelu. Edellinen Toimialaluokitus 2002, jonka perusta on 1970-luvulla, ei tunnustanut Kääntämistä ja tulkkausta omana
toimialanaan. Käännösalan järjestöt ovat tehneet yhdessä töitä hartiavoimin toimialamuutoksen aikaansaamiseksi.

Toimialamuutos yhtenäistää tilastointikäytäntöjä myös kansainvälisesti. Toimialamuutoksesta hyötyvät sekä työnantajat että työntekijät. Ala pääsee paremmin esille, mikä lisää sen tunnettuutta ja arvostusta.

Toimialamuutos on merkittävä edunvalvonnallisesti, syntyvien aikasarjojen pohjalta. On mahdollista selvittää luotettavasti alalla toimivien yritysten ja
työvoiman määrä ja seurata muutoksia. Toimialaluokitus mahdollistaa työllisyysseurannan ja tekee näkyväksi muutokset työvoiman käyttötavoissa. Se mahdollistaa alan palkkauskehityksen seurannan.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu