Skip to content

Porokari vaatii Sandvikilta aitoja yt-neuvotteluita

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari toivoo, että Sandvik Mining ei ole tehnyt etukäteen päätöstä lakkauttaa Turun toimipistettä, vaan yhtiö käy aidot yt-neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa. 

– Neuvotteluissa on toteuduttava yt-lain henki ja henkilöstön edustajille on annettava samat tiedot yhtiön tilasta kuin työnantajapuolella on käytettävissä, Porokari vaatii. 

Porokarin mukaan viime aikoina on ollut nähtävissä, että yt-neuvottelujen tulos on usein päätetty jo ennen varsinaisten neuvottelujen aloittamista. Tästä osoituksena on YTN:n teettämä tutkimus ylempien toimihenkilöiden yhteistoiminnan tilasta syksyllä 2014. Tutkimuksen mukaan 78 prosenttia henkilöstön edustajista piti vaikutusmahdollisuuksiaan neuvotteluissa huonoina, 68 prosenttia ei pitänyt neuvotteluasemaa riittävän tasavertaisena ja 76 prosentin mielestä päätökset on tehty jo ennen neuvottelua. Työnantajien edustajista 13 prosenttia oli samaa mieltä, että päätökset on tehty jo etukäteen

– Jos Sandvik Mining päätyy vähentämään väkeä, sen on huolehdittava jäljellä jäävien työntekijöiden jaksamisesta. Työtaakka ei saa kasva liian suureksi.  Työntekijöiden liika kuormitus heijastuu lopulta tuottavuuteen, Porokari sanoo.

Sandvik Miningin yt-ilmoitus on Porokarin mukaan kova kolaus insinööreille ja muille ylemmille toimihenkilöille. Sandvikin Turun toimipisteessä työskentelee reilut sata ylempää toimihenkilöä.  

Konepajayhtiö Sandvik Mining ilmoitti tänään harkitsevansa Turun toimipaikan sulkemista ja aloittavansa koko Turun tehtaan henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yritys työllistää Turussa 470 ihmistä. Lisäksi yhtiö ilmoitti aloittavansa Tampereella yt-neuvottelut, jotka johtavat enimmillään 30 henkilön vähentämiseen.

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu