Skip to content

Uudistunut taustaryhmä pohti talven toimintaa

Julkaistu

Kategoriat

Elintarvikealan taustaryhmä kokoontui syksyn ensimmäiseen
tapaamiseen 25.8.2011. Ryhmän kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia kevään ja
kesän aikana. Puheenjohtaja Kari Piispanen siirtyi Järvi-Suomen Portin
toimitusjohtajaksi ja jätti sen myötä tehtävänsä taustaryhmässä; lisäksi mukaan
on saatu muutamia uusia toimijoita.

Tavoite: aktiivista viestintää, neuvottelut käyntiin

Tavoitteena on tulevan talven aikana viestiä kentälle ja
medialle aktiivisesti alan kuulumisista. Syyskaudella järjestetään myös
työpaikkatilaisuuksia ja kenttätapahtumia ylemmille toimihenkilöille. Yhtenä
tärkeänä tehtävänä on virittää neuvottelusuhteet työnantajaliitto ETL:ään
jälleen toimiviksi.

Luottamusmiesten neuvottelupäivä päätettiin siirtää keväälle
2012.

Elintarvikealan taustaryhmään kuuluvat:

Jari Sankari, Raisio (puheenjohtaja 2011)

Anders Grönqvist, Sinebrychoff

Jouko Kallioinen, Saarioinen

Aku Lipsanen, Fazer

Vesa Mäntynen, Atria

Raili Peltonen, Meira

Johanna Salenius, FelixAbba

Reetta Tikanmäki, Valio

Timo Sipilä, Vaasan

Asiamiehet:

Riikka Mykkänen, Ekonomiliitto

Anneli Nieminen, Agronomiliitto

Eero Seppälä, Uusi
Insinööriliitto

Muut YTN-toimijat:

viestintä: Sari Häkkinen, Agronomiliitto

lakituki: Niina Riipinen, Tradenomiliitto

tilastot: Aila Tähtitanner, Uusi
Insinööriliitto

Tule vaikuttamaan yhteisiin asioihin!

Mitä useammat yritykset ovat edustettuina taustaryhmässä,
sitä paremmalla pohjalla sen toiminta on. Siksi taustaryhmä haluaa kutsua
mukaan uusia toimijoita. Tule siis mukaan toimintaan! Voit olla yrityksessäsi
luottamushenkilö tai taustaryhmätoiminnasta muuten kiinnostunut ylempi
toimihenkilö. Ota rohkeasti yhteyttä asiamiehiin tai taustaryhmän muihin
jäseniin ja kysy toiminnasta!

Uutiset ja tiedotteet

Asiointipalvelu