Skip to content

Tilintarkastus- ja liikkeenjohdon konsultointialan palkkatutkimus 2013 ilmestyi

Tilintarkastus- ja liikkeenjohdon konsultointialan palkkatutkimus 2013 on ilmestynyt. Kysely toteutettiin touko-kesäkuussa 2013. Kyselyyn osallistui noin 400 vastaajaa, ja kysely painottui alan suurimpien yritysten työntekijöihin.

Tutkimustulosten perusteella toimialan alimpien asematasojen palkat eivät ole juuri muuttuneet vuodesta 2008. Lisäksi alan todellinen työaika on entisestään pidentynyt.

Moni vastaaja piti ongelmana sitä, että alalla ei noudateta yhteisiä käytäntöjä esimerkiksi palkkauksessa tai työajoissa. Toisaalta myöskään yritysten välinen kilpailu ei toimi palkkoja korottavasti. Peräti 60 % vastaajista arvioi, että palkka ei nouse samassa suhteessa työn vaativuuden kanssa.

Millaisia palkkoja tilintarkastajille ja konsulteille maksetaan? Entä kuinka pitkiksi työpäivät venyvät? Tämän ja paljon muuta tutkimuksen satoa löydät täältä (linkki lataa pdf-tiedoston).

Uutiset ja tiedotteet