Skip to content

Myös lomautettuna olevalla on oikeus pitää vuosilomaa

Kevään lähestyessä loppuaan monessa lomautusten käyttöön turvautuneessa yrityksessä lomautukset osuvat väkisinkin kesälomakaudelle. Vuosilomalain määrittämä kesälomakausi alkaa vapun jälkeen toukokuussa ja päättyy syyskuun lopussa.

Työntekijällä on oikeus pitää vuosilomaa myös silloin, kun hän on lomakaudella lomautettuna. Työnantajan tulisi siis huolehtia siitä, että lomat tulevat tosiasiassa pidetyksi. Loman sijoittelusta päättää työnantaja kuultuaan ensin työntekijöitä.

Vuosilomalaki mahdollistaa joitakin joustoja vuosiloman sijoittelun suhteen, jos osapuolet niin sopivat. Tällöin lomaa siis voidaan antaa myöhemminkin kuin varsinaisella kesälomakaudella. Tämä järjestely perustuu kuitenkin osapuolten keskinäiseen sopimukseen.

Pääsääntönä on lomien antaminen yhtäjaksoisena ajanjaksona. Työntekijän mahdollinen osa-aikainen lomautus ei siis vaikuta vuosiloman antamiseen. Näin ollen siis henkilö on työnantajan määräämänä aikana vuosilomalla ilmoitetun ajanjakson verran ja saa tältä ajalta vuosilomapalkkaa.

Vuosilomalain näkökulmasta lomautus vaikuttaa lomien kertymiseen. Yleisesti ottaen palkatonta aikaa ei huomioida vuosilomakertymän laskennassa. Jos henkilö on kokoaikaisesti lomautettuna, pidetään kuitenkin niin sanotusti työssäolon veroisena aikana 30 ensimmäistä lomautuspäivää. Käytännössä siis tämä tarkoittaa sitä, että lomautuksen alussa lomaa vielä kertyy.

Jos osa-aikalomautus toteutetaan työviikkoa lyhentämällä tai tätä vastaavalla järjestelyllä, työssäolon veroisena aikana pidetään ensimmäistä kuutta kuukautta lomautusjaksosta. Jos lomautus toteutetaan työaikaa lyhentämällä, ei tällä ole vaikutusta loman kertymiseen, sillä vuosilomalain näkökulmasta lomakertymää varten lasketaan työpäiviä riippumatta niiden pituudesta.

Vuosiloman ajalta lomaa kertyy myös siitä huolimatta, vaikka loma pidettäisiin ns. kesken lomautuksen ja lomautus poissaoloperusteena on alkanut ennen vuosilomaa.

Lähtökohtaisesti lomautuksen kestäessä henkilöllä on oikeus irtisanoutua ilman irtisanomisaikaa. Tätä oikeutta ei kuitenkaan ole seitsemänä päivänä ennen tiedettyä lomautuksen päättymispäivää.  Jos työnantaja irtisanoo työsuhteen lomautuksen aikana, on henkilöllä oikeus saada korvauksena irtisanomisajan palkkansa. Jos lomautus on kestänyt yhdenjaksoisesti yli 200 päivää, on vastaava oikeus myös silloin, kun työntekijä irtisanoo työsuhteensa.  Tässäkin kohtaa toki on huomattava, että oikeus päättää työsuhde ilman irtisanomisaikaa ei koske seitsemää päivää ennen työn jatkumista.

Asiointipalvelu